Don't Look Up

Kevätrännien lotistessa olen menossa kodinhoitohuoneen ovesta ulos ja ehdin avata maakellarin oven hakeakseni murukahviini kauramaitoa. Luujohdinkuulokkeista virtaa ohimoihini Pirkko Saision ääni: ”Elokuu oli jo pitkällä. Rantapromenadin kaasuvalot sytytettiin entistä aiemmin…”. Kuuntelen uudestaan kaksinkertaisella nopeudella kuuntelemaani Saision myyttisen Passion (Siltala, 2021) kuvausta kreivitär Magdalenan ja taiteilija Jaanin etenemisestä Piispanlinnan raunioilla. Palaan tekstiin syväluotauksella keskittyen ja nyt normaalinopeudella. Tapanani on katsoa ulos mennessäni kuuta, varsinkin silloin, kun se on täyttymässä. Elän kuuta kurkistellen ja rauhattomana vuoteessa pyörien. Nytkin luon katseeni taivaalle. Don't Look Up. Kuu on nyt sumukuu, rännit valuvat.

                                  

Katsoin illalla Netflixistä satiirisen katastrofielokuvan Don't Look Up, jossa kaksi tähtitieteilijää Kate Dibiasky (Jennifer Lawrence) ja Randall Mindy (Leonardo DiCaprio) havaitsevat, että maapalloa lähestyy komeetta, joka uhkaa tuhota kaiken puolen vuoden päästä. Ehdoton naisnäyttelijäsuosikkini, Meryl Streep, esittää elokuvassa presidenttiä trumpilaisessa todellisuudessa, jossa ihmiset elävät laput silmillä tai salaliittoteorioiden lumoissa uskomatta meteorologien ennustamaa, lähestyvää totaalista tuhoa.

Don't Look Up. Ja katson kuitenkin. Kuu on noussut äänikirjassani ”Piispanlinnan tornin yläpuolelle. Sen väri on muuttunut viileämmäksi ja se valaisi kastekappelin sinertävällä valollaan”.

 

Samanaikaisesti kuulen ja näen. Paksu, katon aaltokuviosta muotonsa saanut, jäinen lumihelma liikkuu ja vyöryy valtavan katon leveydeltä. Parissa sekunnissa ehdin paeta autokatoksen solaan, kun lumijäävyöry paukahtaa rysähtäen maahan haudaten talon ja maakellarin välisen solan totaalisesti alleen, kahden metrin korkuisena seinämänä. Vyöry on nielaissut mukaansa katon lapetikkaat, jotka irvistävät kuin hammasraudat lumen raunioista. Tuskin uskallan hengittää, tuskin uskon todeksi pelastumistani. Kiitos sumukuun, että katsoin ylös. Maakellarin rinteen talventörröttäjät huojuttavat kuunvalossa aavemaisesti varsiaan. Luujohdinkuulokkeissa Saision ääni kertoo Jaanin sulautuneen yhteiseen, lyhyeen hengityksen rytmiin Magdalenan kanssa. Minä tärisen ja ajattelen kaihoisasti Clipperin Super Special Organic -murukahvia, jota sekoitan kauramaitoon, joka on nyt teljetty tuntikausiksi maakellarin sarkofagiin.

 

 

Maakellarin rinne seuraavana aamuna

Lumessa

sarkofagin rauha

Valkea huoneemme kasvaa

hämmennystä

kohotettuja siipiä

 

Murramme käärinliinat

kuin sinetit

 

(runokokoelmastani Leonardo sai siivet, Ntamo 2015)