Kevätrännien lotistessa olen menossa kodinhoitohuoneen ovesta ulos ja ehdin avata maakellarin oven hakeakseni murukahviini kauramaitoa. Luujohdinkuulokkeista virtaa ohimoihini Pirkko Saision ääni: ”Elokuu oli jo pitkällä. Rantapromenadin kaasuvalot sytytettiin entistä aiemmin…”. Kuuntelen uudestaan kaksinkertaisella nopeudella kuuntelemaani Saision myyttisen Passion (Siltala, 2021) kuvausta kreivitär Magdalenan ja taiteilija Jaanin etenemisestä Piispanlinnan raunioilla. Palaan tekstiin syväluotauksella keskittyen ja nyt normaalinopeudella. Tapanani on katsoa ulos mennessäni kuuta, varsinkin silloin, kun se on täyttymässä. Elän kuuta kurkistellen ja rauhattomana vuoteessa pyörien. Nytkin luon katseeni taivaalle. Don't Look Up. Kuu on nyt sumukuu, rännit valuvat.
Katsoin illalla Netflixistä satiirisen katastrofielokuvan Don't Look Up, jossa kaksi tähtitieteilijää Kate Dibiasky (Jennifer Lawrence) ja Randall Mindy (Leonardo DiCaprio) havaitsevat, että maapalloa lähestyy komeetta, joka uhkaa tuhota kaiken puolen vuoden päästä. Ehdoton naisnäyttelijäsuosikkini, Meryl Streep, esittää elokuvassa presidenttiä trumpilaisessa todellisuudessa, jossa ihmiset elävät laput silmillä tai salaliittoteorioiden lumoissa uskomatta meteorologien ennustamaa, lähestyvää totaalista tuhoa.
Don't Look Up. Ja katson kuitenkin. Kuu on noussut äänikirjassani ”Piispanlinnan tornin yläpuolelle. Sen väri on muuttunut viileämmäksi ja se valaisi kastekappelin sinertävällä valollaan”.
Samanaikaisesti
kuulen ja näen. Paksu, katon aaltokuviosta muotonsa saanut, jäinen lumihelma
liikkuu ja vyöryy valtavan katon leveydeltä. Parissa sekunnissa ehdin paeta autokatoksen
solaan, kun lumijäävyöry paukahtaa rysähtäen maahan haudaten talon ja
maakellarin välisen solan totaalisesti alleen, kahden metrin korkuisena
seinämänä. Vyöry on nielaissut mukaansa katon lapetikkaat, jotka irvistävät
kuin hammasraudat lumen raunioista. Tuskin uskallan hengittää, tuskin uskon
todeksi pelastumistani. Kiitos sumukuun, että katsoin ylös. Maakellarin rinteen
talventörröttäjät huojuttavat kuunvalossa aavemaisesti varsiaan. Luujohdinkuulokkeissa
Saision ääni kertoo Jaanin sulautuneen yhteiseen, lyhyeen hengityksen rytmiin
Magdalenan kanssa. Minä tärisen ja ajattelen kaihoisasti Clipperin Super
Special Organic -murukahvia, jota sekoitan kauramaitoon, joka on nyt
teljetty tuntikausiksi maakellarin sarkofagiin.
Lumessa
sarkofagin
rauha
Valkea
huoneemme kasvaa
hämmennystä
kohotettuja
siipiä
Murramme
käärinliinat
kuin
sinetit
(runokokoelmastani Leonardo sai siivet, Ntamo 2015)